Ajankohtaista

19.5.2025
Juho Oksan koulu uusi koko näyttökantansa: kosketusnäytöt innostavat oppilaita ja ovat saaneet opettajakunnassa hyvän vastaanoton

Juho Oksan koulu on reilun 300 oppilaan peruskoulu Oulaisissa, Pohjois-Pohjanmaalla. Koulu uudisti alkuvuodesta 2025 kaikki digitaaliset näyttönsä. Uusista interaktiivisista näytöistä on nopeasti tullut erottamaton osa koulun arkea niin henkilökunnalle kuin oppilaille.

Luokanopettaja ja koulun tieto- ja viestintäteknologiavastaava eli TVT-vastaava Paulus Veteläinen kertoo, että näytöt olivat koulussa tarpeellinen ja odotettu uudistus, sillä entinen esityslaitteisto oli nähnyt jo parhaat päivänsä.

”Osalla oppilaista oli vaikeuksia nähdä, mitä esitettiin, sillä videotykkien valovoima oli vuosien saatossa heikennyt. Haimme Oulaisten kaupungilta investointirahaa laiteuudistukseen ja onneksemme hakemuksemme hyväksyttiin”, Veteläinen kertoo.

Veteläinen ja koulun rehtori Jarmo Mäkinen vertailivat erilaisia näyttövaihtoehtoja ja pian oli selvää, että Clevertouchin uusin IMPACT Lux -malli olisi koulun valinta. Digitaalisten näyttöjen ja esitysratkaisuiden maahantuoja Avion Interactive auttoi sopivien laitteiden ja mallien valinnassa ja lähetti muun muassa dokumenttikameroista demokappaleita testattavaksi koululle hankintapäätöstä tukemaan. Veteläisen mukaan näyttövalintaan vaikutti Clevertouchin näyttöjen edistynyt Android-pohjainen ohjelmisto:

”Halusimme näytöt, jotka toimivat itsenäisesti eivätkä vaadi tietokonetta rinnalleen. Myös näytön kosketusominaisuuden tarkkuus koettiin tärkeäksi.”

NFC-kirjautuminen on helppo ja tietoturvallinen tapa käyttää IMPACT Lux -näyttöjä

Veteläinen on paitsi koulun TVT-vastaava, myös Apple- ja Google-ympäristöjen pääkäyttäjä. Tietotekniikasta kiinnostunut Veteläinen on luontaisesti itse ottanut paljon vastuuta laitteiden käyttöönotossa ja konfiguroinnissa. Hän on kehittänyt Juho Oksan kouluun myös systeemin, jossa hyödynnetään IMPACT Lux -näyttöjen NFC-kirjautumista. NFC-teknologia mahdollistaa koulun opettajille nopean ja tietoturvallisen kirjautumisen omalle näytölleen ja samalla myös Google Edu -tililleen ja näin kaikki näytön mahdollisuudet ovat turvallisesti käytössä.

”Jokaiselle opettajalle on oma NFC-lätkänsä. Tauluihin on tehty luokka-asteittain profiilit myös sijaisille, joten sijainen pääsee kirjautumaan turvallisesti NFC-lätkällä ja saa käyttöönsä koulun sähköiset opetusmateriaalit. Myös vierailijoille, jotka eivät tarvitse pääsyä oppimateriaaleihin, on omansa. Sijaiset käyvät kuittaamassa lätkän koulun kansliasta yhdessä avaimen kanssa”, Veteläinen kertoo kehittämästään systeemistä, joka on toiminut koulun arjessa mainiosti.

Vaikka näyttöjä on Juho Oksan koulussa miltei 30 kappaletta, niiden hallinnointi ja päivittäminen hoituu helposti keskitetyn hallinnointijärjestelmän kautta. Näyttöjen asetuksia voi säätää ja erilaisia vikatilanteita myös korjata helposti, sillä järjestelmä mahdollistaa etäyhteyden ottamisen näyttöihin.

Kukin opettaja on löytänyt oman tapansa käyttää näyttöjä

Haastatteluhetkellä laitteet ovat olleet koulussa käytössä vajaat puoli vuotta. Kukin opettaja on omalla tavallaan ottanut laitteet luontevaksi osaksi arkea – tärkeää on pedagoginen vapaus, jossa tiettyä käyttötapaa ei tuputeta.

”Osa opettajista käyttää näyttöjä tietokoneen kanssa esittämiseen, osa taas hyödyntää näytön omaa ohjelmistoa suoraan. Itse en enää oikeastaan käytä tietokonetta opetuksessa muuhun kuin siihen, että merkkaan Wilmaan läksyt”, Veteläinen kertoo.

Oppilaita uudet näytöt ovat kiinnostaneet ja erityisesti alempien luokkien oppilaat ovat innoissaan kosketustoiminnosta:

”Ainoa haaste on keksiä sellaisia tehtäviä, että joka ikinen kakkosluokkalainen pääsisi osallistumaan. Näyttöä hyödyntäviin tehtäviin on aina tunkua innokkaista osallistujista.”

Avion Interactiven tuki jatkuu myös hankinnan jälkeen

Koska näyttöjen käyttöönotto on vasta alkutaipaleella, on opettajakunnalle luvassa Veteläisen mukaan lisää koulutusta näyttöjen monipuolisista käyttötarkoituksista. Oppikirjakustantajien tuottamat oppimateriaalit ovat nykyään usein kosketusnäytöille soveltuvia, ja arjessa kehitetään jatkuvasti lisää tapoja mukauttaa näytöt osaksi opetusta.

Kaiken kaikkiaan näyttöhankinta on ollut onnistunut, kiitos paitsi Oulaisten kaupungin panostuksen, myös Avion Interactiven tuen. Veteläinen kiitteleekin Avion Interactivea näyttöjen hankintaprosessista:

”Olemme erittäin tyytyväisiä näyttöihin ja Avion Interactiven apuun niin niiden hankinnassa kuin käyttöönotossa. Saimme Avionilta hyvin tukea ja edelleen heille voi soittaa, jos näyttöjen käyttöön liittyviä kysymyksiä ilmenee – isot pisteet heille!”

29.4.2025
Katse kohti kevättä – ITK Lähestyy!

ISE, BETT ja Educa on nyt takana, ja kevät tuo mukanaan jälleen yhden vuoden odotetuimmista tapahtumista – ITK-konferenssin! Huhtikuussa 23-25.4 kokoontuu jälleen suuri joukko opetuksen ja teknologian asiantuntijoita jakamaan ideoita, oppimaan uutta ja verkostoitumaan tuttujen ja uusien kontaktien kanssa.

Me Avion Interactivella odotamme innolla kohtaamisia ja keskusteluja ITK:ssa. Edellisissä tapahtumissa olemme nähneet, miten koulut ja oppilaitokset kehittävät opetustaan yhä vuorovaikutteisempaan ja osallistavampaan suuntaan – ja haluamme jatkaa tätä keskustelua myös ITK:ssa.

Tulethan moikkaamaan meitä paikan päällä!

12.3.2025
Katse kohti kevättä – ITK Lähestyy!

ISE, BETT ja Educa on nyt takana, ja kevät tuo mukanaan jälleen yhden vuoden odotetuimmista tapahtumista – ITK-konferenssin! Huhtikuussa 23-25.4 kokoontuu jälleen suuri joukko opetuksen ja teknologian asiantuntijoita jakamaan ideoita, oppimaan uutta ja verkostoitumaan tuttujen ja uusien kontaktien kanssa.

Me Avion Interactivella odotamme innolla kohtaamisia ja keskusteluja ITK:ssa. Edellisissä tapahtumissa olemme nähneet, miten koulut ja oppilaitokset kehittävät opetustaan yhä vuorovaikutteisempaan ja osallistavampaan suuntaan – ja haluamme jatkaa tätä keskustelua myös ITK:ssa.

Tulethan moikkaamaan meitä paikan päällä!

18.12.2024
Kiitos vuodesta 2024

Tänä jouluna olemme mukana tukemassa Kummien joulukeräystä pienten potilaiden hyväksi. Lämmin kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille vuodesta 2024.

Hyvää joulua ja onnea vuoteen 2025!

21.10.2024
Avion Interactiven Tukitiimiin uusi vahvistus!

Jussi Suominen on aloittanut Avionin Tukitiimissä teknisenä asiantuntijana. Jussi työskentelee tuotekehityksen parissa ja hoitaa kaikkia teknisiä asioita Avionilla. Hän ratkaisee asiakkaidemme vaativimmatkin tekniset ongelmat Windows-ympäristöstä Androidiin. Jussi opiskelee tietotekniikan diplomi-insinööriksi ja harrastaa tietotekniikkaa sekä kaikenlaista liikuntaa, erityisesti laskettelua.

Jussin toimipisteenä on Avionin Turun konttori.

Tervetuloa taloon Jussi!

Jussin yhteystiedot ovat:
Jussi Suominen
+358 50 321 7579
jussi.suominen@avioninteractive.fi

Näytä vanhempia viestejä

Avion Interactive

Ota yhteyttä ja kerromme lisää edustamistamme ratkaisuista ja lähimmästä sinua palvelevasta asiantuntijaorganisaatiosta.

Puh.010 739 9450
info@avioninteractive.fi
Katso tarkemmat yhteystiedot

Myynti

Puh. 010 739 9451

Tuki

Puh. 010 739 9452

Tuki- ja huoltopyynnöt:
support@avioninteractive.fi

Toimipisteet

ESPOO SHOWROOM
Stella Business Park, Terra talo
Lars Sonckin kaari 16
02600 Espoo

TURKU SHOWROOM
Auriga Business Center
Juhana Herttuan puistokatu 21
20100 Turku

TAMPERE SHOWROOM
Technopolis Asemakeskus
2. krs. Business Zone
Peltokatu 26
33100 Tampere

KUOPIO SHOWROOM
KPY Novapolis
Viestikatu 7 C-osa 4. kerros
70210 Kuopio

LASKUTUS
Lars Sonckin kaari 16
02600 ESPOO

LOGISTIIKKA
Örninkatu 6
24100 Salo

info@avioninteractive.fi
www.avioninteractive.fi
Y-tunnus 2680779-3
Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Katso tarkemmat yhteystiedot

Lähetä viesti