Newline on Euroopassa kolmen parhaan brändin joukossa vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon jälkeen saavuttaen huomattavan 9,8 %:n markkinaosuuden. Tämä tulos kuvastaa yhtiön johdonmukaista kasvua ensimmäisellä ja toisella vuosineljänneksellä sekä sen menestystä keskeisillä Euroopan markkinoilla.
Suomessa Newline on varmistanut johtavan aseman vaikuttavalla 47,9 %:n markkinaosuudella, mikä kuvastaa yhtiön vahvaa jalansijaa tässä markkinassa.
Yhdysvalloissa Newline on vakiinnuttanut asemansa ykkösbrändinä vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon jälkeen ja saavuttanut 23,9 %:n markkinaosuuden. Tämä johtajuus vahvistaa entisestään Newlinen määräävää asemaa yhdellä maailman kilpailukykyisimmillä ja dynaamisimmilla markkinoilla.
Lue Newlinen tiedote kokonaisuudessaan tästä.
Lähde: FutureSource Report
UUTINEN: Inavate
03/09/2024
Clevertouch on saanut Cyber Essentials -sertifikaatin, joka osoittaa, että se noudattaa turvallisuutta ja yksityisyyttä kaikissa tietotekniikkakäytännöissä.
Järjestelmää tukee Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, ja se kehitettiin auttamaan yrityksiä suojautumaan kyberuhilta. Osana sertifioinnin saamisprosessia Clevertouchin oli osoitettava, että sillä oli kyky suojata tietonsa ja järjestelmänsä luvattomalta pääsyltä, käytöltä tai tuhoamiselta toteuttamalla turvallisia yritysprotokollia.
Clevertouch täytti erityisesti nämä viisi turvallisuusvaatimusta:
Avion sai kauan kaivattua vahvistusta yritysratkaisujen tarjoamiseen, kun Ossi Rajala aloitti yritysmyynnin myyntipäällikkönä tämän viikon maanantaina.
Ossi kehittää Avionin yritysmyyntiä ja mainitsee tavoitteekseen tarjota kanavalle sekä kumppaneille parasta mahdollista tukea. Pitkä ja monipuolinen kokemus on kartuttanut ymmärrystä asiakkaiden sekä myyjien odotuksista. Ossilla on myös vankkaa teknistä näkemystä, ja hän nauttii uusiin teknisiin ratkaisuihin tutustumisesta.
Myyntityössä Ossin mielestä parasta ovat pitkäaikaiset, luottamukseen perustuvat asiakassuhteet.
”On ihan huippua, kun asiakkaan kanssa yhdessä keksitään tapoja ratkaista olemassa oleva tarve tai rakennetaan kokonaan uusia myynnillisiä mahdollisuuksia”, Ossi summaa.
Olemme Avionilla todella innoissamme saadessamme meille näin rautaisen ammattilaisen.
Tervetuloa taloon Ossi!
Ossin yhteystiedot ovat:
Ossi Rajala
Tämä viikko on monelle isommalle ja pienemmälle koululaiselle merkittävä viikko, kun uusi tai kenties ensimmäinen lukuvuosi alkaa. Olemme Avionilla tiiviisti mukana koululaisten jokapäiväisessä arjessa maahantuomiemme interaktiivisten laitteiden kautta.
Uutta teknologiaa löytyykin kesän jäljiltä sadoista luokkatiloista ympäri Suomen, näkyvimpinä isot Newline ja Clevertouch -kosketusnäytöt.
Toivotamme jokaiselle koululaiselle ja opetushenkilöstölle inspiroivaa ja innostavaa koulun alkua!
Ensi viikon keskiviikkona 17.4. Hämeenlinnassa starttaa kolmipäiväinen ITK, Suomen suurin digitaalisen koulutuksen tapahtuma. Avion Interactive on messuilla kaikkina kolmena päivänä, ja mukanamme meillä on kiinnostavia uutuuksia sekä vanhoja tuttuja tuotteita mm. Newlinelta ja Clevertouchilta.
Etsimme joukkoomme kokenutta AV-myyjää B2B-myyntiin. Onko sinulla vahvaa teknistä osaamista ja kokemusta ratkaisumyynnistä, erityisesti IT- ja verkkoratkaisujen alueilla? Jos vastasi kyllä, saatat olla juuri meille sopiva tekijä.
Sekä Clevertouch että Newline ovat julkaisseet uusimmat Google EDLA (Enterprise Device Licensing Agreement) -sertifioidut kosketusnäyttömallit.
Sertifiointi varmistaa Googlen sovellusten ja palveluiden yhteensopivuuden ja optimaalisen käytettävyyden suoraan näytöltä ilman ulkoisia lisälaitteita. Lue lisää:
Uusi vuosi lähtee rytinällä käyntiin upeiden tapahtumien merkeissä. Avion on mukana seuraavissa tapahtumissa: Bett Show Lontoo, Educa -messut Helsinki ja Integrated Systems Europe (ISE) Barcelona.
Haluaisimme tavata sinut tapahtumien aikana ja esitellä tuoteuutuudet yhdessä päämiestemme kanssa. Educassa Avion Interactivella on oma tuttu osasto, missä esittelemme tämän hetken kiinnostavimmat tuotemerkit ja samalla voimme etsiä teille yhdessä tarpeisiinne nähden parhaan mahdollisen ratkaisun. Alla tietoa tapahtumista ja Avionin tapahtumavastaavista. Ota rohkeasti yhteyttä ja tehdään yhdessä näistä messuista ikimuistoiset ja mahdollisimman antoisat tapahtumat!
ExCeL London
Royal Victoria Dock
1 Western Gateway
London
E16 1XL
Mia Äppelqvist Suhonen
mia.appelqvistsuhonen@avioninteractive.fi
+358 44 535 2618
Esko Nurmi
esko.nurmi@avioninteractive.fi
+358 400 379 848
Messukeskus, Helsinki
Fira Barcelona
Gran Vía Venue
Av. Joan Carles I, 64
08908, L’Hospitalet de Llobregat
Barcelona, Spain
Eero Martikainen
eero.martikainen@avioninteractive.fi
+358 400 777 253
Kimmo Voutilainen
kimmo.voutilainen@avioninteractive.fi
+358 44 523 2375
Karl Schroderus
karl.schroderus@avioninteractive.fi
+358 500 110 173
Toni Hynninen
toni.hynninen@avioninteractive.fi
+358 400 293 333
Esko Nurmi
esko.nurmi@avioninteractive.fi
+358 400 379 848
Lux on ensimmäinen kosketusnäyttö, jossa Googlen työkalut on integroituna näytön järjestelmään. Ei enää erillisiä tietokoneita tai muita ulkoisia laitteita.
IMPACT Lux on todellinen All-In-One -ratkaisu moderneihin oppimisympäristöihin!
Tutustu IMPACT Lux -kosketusnäyttöön tästä.
Sandra Coloma aloitti Avion Interactive Oy:ssä asiakaskokemuspäällikön roolissa 14.8. Viimeksi hän on toiminut Urhea-halli Oy:ssä asiakaspalvelupäällikkönä ja suorittanut juuri Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon Management Institute of Finlandissa.
Sandran tehtävät tulevat pääosin koostumaan seuraavista osa-alueista:
Toimitusjohtaja Esko Nurmen mukaan Sandran mukaantulo kehittää merkittävästi yrityksen asiakaspalvelukykyä. Nyt täytetty positio on yrityksessämme uusi ja se auttaa meitä parantamaan toimintamallejamme edelleen.
Tervetuloa Sandra osaksi Avion Interactiven iloista ja osaavaa tiimiä!
Avion Interactiven logistinen kyvykkyys mahdollistaa nopeat ja tarkat täsmätoimitukset sovittuihin kohteisiin. Logistiikkakumppani on salolainen Oranta Logistics Oy.
Logistiikkakeskuksesta lähtee vuosittain noin 2000 Avion Interactiven toimitusta. Videolla toimitusjohtaja Esko Nurmi kertoo tarkemmin, miksi Avion Interactive on kumppaneille ja loppuasiakkaille lisäarvoa tuottava maahantuoja.
Suomen suurin digitaalisen koulutuksen tapahtuma ITK järjestetään 19.-21.4. perinteisesti Aulangolla. ITK on koulutuksen ja oppimisen alan ammattilaisten kohtaamispaikka, jossa jaetaan vuosittain kokemuksia digitaalisen koulutuksen ja oppimisen ilmiöistä. Tänä vuonna tekoälyllä on tapahtumassa erityinen rooli.
Tapahtumaan voit ilmoittautua tästä.
Tervetuloa osastollemme 320!
Opetusteknologian megatapahtuma Bett UK järjestetään tänä vuonna 29.-31.3. tutusti Lontoossa, ExCeL -messukeskuksessa. Avion Interactivelta tapahtumassa ovat mukana Eero Martikainen ja Karl Schroderus.
Mikäli olet lähdössä tapahtumaan, niin ole yhteydessä edustajiimme ja voitte käydä yhdessä tutustumassa päämiestemme tuoteuutuuksiin.
Eero Martikainen
eero.martikainen@avioninteractive.fi
0400 777 253
Karl Schroderus
karl.schroderus@avioninteractive.fi
0500 110 173
Päämiehistämme mukana ovat:
Clevertouch osasto NJ41
Newline osasto NL31
BalanceBox osasto NL32
Nähdään Lontoossa!
Newline on julkaissut käytännönläheisen oppaan, joka kertoo kuinka Newlinen tuotteiden avulla ja niiden oikealla käyttämisellä pystytään vaikuttamaan merkittävästi energiankulutukseen.
Oppaan saat ladattua tästä.
ISE on johtava AV- ja järjestelmäintegraationäyttely maailmassa. Tapahtumassa pääsee tutustumaan tämän hetkisiin kaupallisen ja julkisen sektorin audiovisuaalisiin trendeihin sekä uusiin innovaatioihin.
Aika: 31.1.-3.2.2023
Paikka: Fira Barcelona, Gran Vía
Avion Interactive on mukana tapahtumassa. Mikäli olet lähdössä messuille niin ota yhteyttä myyntiimme ja tutustutaan yhdessä päämiestemme tuoteuutuuksiin.
Newline Interactive os. 2P400
Clevertouch Technologies os. 2N400
BalanceBox/eBox os. 2R600
Wolfvision os. 3N600
Funtech Innovation os. 2S200
Lisätiedot: https://www.iseurope.org/welcome
Educa järjestetään tänä vuonna 27-28.1.2023 Helsingin Messukeskuksessa. Educa on johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma ja teemoina ovat mm. kansainvälisyys, yhteisöllisyys ja varhaiskasvatus. Avion Interactive on perinteisesti tapahtumassa mukana.
Tänä jouluna tuemme Pelastakaa Lapset ry:n kansainvälistä työtä. Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille vuodesta 2022.
Yhteistyömme turvin apu ukrainalaisten lasten hyväksi on ollut mahdollista. Hyvää joulunaikaa ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2023.
Newline FLEX -etäneuvotteluratkaisu on monipuolisessa käytössä markkinointiviestintätoimisto Sharemarket Helsingissä.
Newlinen uutuustuote ELARA on huippuluokan kosketusnäyttö, joka tarjoaa kaiken tarvittavan yrityksen neuvottelutiloihin. Parannettu äänentoisto sekä ylivoimainen kosketus- ja kirjoitustuntuma optical bonding -teknologian ansiosta. Modulaarinen kamera ja integroitu mikrofonijärjestelmä tekevät Elarasta todellisen hybridiratkaisun.
Tutustu Newline ELARA -kosketusnäyttöön tästä.
LYRA on tehokas ja turvallinen kosketusnäyttö luokkatiloihin. Se on suunniteltu tukemaan opettajien ja oppilaiden välistä vuorovaikutusta parhaalla mahdollisella tavalla.
Tutustu Newline LYRA -kosketusnäyttöön tästä.
IMPACT Max -kosketusnäyttö tarjoaa intuitiivisen yhteistyökokemuksen ja melkeinpä rajattomat mahdollisuudet.
Näytössä yhdistyvät korkealaatuinen suunnittelu, toiminnallisuus, kestävyys ja terävä 4K-resoluutio. Android 11 -käyttöjärjestelmä varmistaa sisältöjen ja sovellusten nopean ja tehokkaan käytön.
Tutustu IMPACT Max -kosketusnäyttöön tästä.
Avion Interactive Oy:n Espoon toimipiste on muuttanut uusiin hienoihin toimitiloihin Stella Business Parkiin Leppävaaraan. Tule tutustumaan laajaan tuotevalikoimaamme yksin tai asiakkaiden kanssa.
Osoite on Stella Business Park, Terra talo, Lars Sonckin kaari 16, 02600 Espoo.
Vieraspysäköinti parkkihallissa P2 (vieraspaikalle ajo Yhdyskunnankujan kautta).
Tervetuloa!
Esko Nurmi on nimitetty Avion Interactive Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.6.2022 alkaen.
Onnea uuteen tehtävään, Esko!
Avion Interactive Oy on vahvistanut organisaatiotaan nimittämällä 2.5.2022 alkaen Karl ”Kalle” Schroderuksen myyntipäälliköksi vastuualueenaan Etelä-Suomen myyntitoiminnot.
Kallella on yli 15 vuoden vankka kokemus interaktiivisen esitystekniikan parissa aiemmissa tehtävissään mm. Clevertouchilla ja Lyreco Finland Oy:lla. Kalle vahvistaa rautaisella osaamisellaan Avion Interactiven tiimiä ja auttaa meitä palvelemaan nykyisiä ja uusia jälleenmyyjiämme entistä paremmin.
Kallen tavoitatte numerosta 0500 110 173 tai sähköpostitse karl.schroderus@avioninteractive.fi.
Mikäli tulet messuille niin ole yhteydessä ja käydään yhdessä tutustumassa päämiestemme tuoteuutuuksiin.
BalanceBox on isojen kosketusnäyttöjen kanssa käytettävä helppokäyttöinen manuaalisesti korkeussäädettävä teline. Patentoidun teknologian ansiosta se on jopa 10 x nopeampi kuin sähkökäyttöiset telineet.
Hyvä yhteistyökumppani,
Avion Interactive Oy ja Clevertouch Technologies ovat sopineet Clevertouch-tuotteiden maahantuonnin siirtämisestä Avion Interactive Oy:lle alkaen 1.3.2022. Toimitukset alkavat varastostamme 1.5.2022.
Sopimus kattaa koko Clevertouchin tuoteportfolion ja on merkittävä lisä nykyiseen tarjontaamme.
Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä myyntiimme.
Lue Clevertouch Technologiesin virallinen lehdistötiedote.
FunTech Innovationin Ideao DC400 on monipuolinen ja helppokäyttöinen dokumenttikamera niin luokkatilaan kuin etäopetukseenkin. Kompaktin muotoilunsa ansiosta se taittuu lähes taskukokoiseksi.
Lue lisääAvion Interactive Oy on vahvistanut organisaatiotaan nimittämällä 29.11.2021 alkaen Esko Nurmen liiketoimintajohtajaksi kehittämään ja tehostamaan yrityksen toimintaa.
Eskolla on yli 20 vuoden kokemus jälleenmyynnin parissa aiemmissa tehtävissään Lenovolla ja HP:lla. Esko vahvistaa rautaisella osaamisellaan Avion Interactiven tiimiä ja auttaa meitä palvelemaan nykyisiä ja uusia jälleenmyyjiämme entistä paremmin.
Eskon tavoitatte numerosta 0400 379848
tai sähköpostilla esko.nurmi@avioninteractive.fi
Ekologisesti valmistettu huippusuunnittelija Antti Louhivaaran AALTO 1Pro -aktiivikaiutin on laadukas kotimainen äänentoistoratkaisu mm. neuvottelu- ja luokkatiloihin.
Kaiuttimen rukomateriaalina on käytetty luonnonkuitukomposiittia, jonka akustiset ominaisuudet ovat erinomaiset. Tehokas 50W+50W D-luokassa toimiva vahvistin takaa dynamiikan, joka riittää isompaankin tilaan, ja kuluttaa huomattavasti vähemmän virtaa perinteisiin ratkaisuihin verrattuna.
HJK:n jalkapallojoukkue on ottanut Newlinen näytön käyttöön valmennuksessaan. Videolla joukkueen päävalmentaja Toni Koskela kertoo miten valintaan päädyttiin ja kuinka joukkue hyödyntää näytön monipuolisia ominaisuuksia itse valmennustyössä.
Suomeksi:
Svenska undertexter:
English subtitles:
Newline on kehittänyt kokonaan uuden konseptin, joka mullistaa tapasi työskennellä digitaalisessa ympäristössä.
FLEX tarjoaa kokonaisvaltaisen etäneuvottelukokemuksen omalta työpöydältäsi. Oikea kuvakulma, upea kuvanlaatu ja luonnollinen äänimaailma ovat integroituna 27” kosketusnäytön kanssa. Voit myös tehdä helposti merkintöjä esitettävään materiaaliin.
Newline on julkaissut kaksi uutta etäneuvotteluratkaisua pieniin ja keskisuuriin tiloihin. Newline Huddle Cam on tarkoitettu pieniin neuvottelutiloihin ja Meet Cam Set pieniin ja keskisuuriin tiloihin.
Tutustu tuotteisiin tarkemmin: Newline Huddle Cam, Newline Meet Cam Set.
Newline Huddle Cam
Newline Meet Cam
Viimeisten raporttien mukaan Newline on suomalaisissa oppimisympäristöissä eniten käytetty kosketusnäyttömerkki. Newlinen kosketusnäyttöjä käytetään kaikilla oppiasteilla aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin asti.
Koulujen lisäksi Newlinen tuotteita käytetään yhä enenevissä määrin myös yrityksissä. Kriteerit valinnalle ovat pitkälti yhteneviä oppilaitosten kanssa mutta yrityspuolen ratkaisuissa myös järjestelmäintegraatio näyttelee isoa osaa. Hyvänä esimerkkinä tästä on Newline MIRA, joka palvelee erinomaisesti etäneuvottelutilanteita integroitujen mikrofonien, kameran ja laadukkaan audion johdosta.
Avion laajentaa toimintaansa avaamalla uuden myyntikonttorin Kuopioon palvelemaan Itä-Suomen jälleenmyyjiä ja heidän asiakkaitaan.
Uuden myyntikonttorimme vetäjäksi ja koko Itä-Suomen aluepäälliköksi on 1.2.2021 alkaen nimitetty Toni Hynninen. Tonilla on yli 15 vuoden vahva kokemus vaativista AV-ympäristöistä niin yritys- kuin oppilaitospuoleltakin.
Tervetuloa tiimiin Toni!
Katso kuinka Turun kaupungin sivistystoimialan yksikkö hyödyntää kosketusnäyttöjä eri oppiasteilla ja miksi valinta on juuri Newline.
Uudistunut Newline Whiteboard -sovellus antaa monia uusia työkaluja ja toimintoja opetukseen, ryhmätyöskentelyyn, ideointiin ja esittämiseen.
Muunna Newline-näyttösi jättimäiseksi Chrome-tietokoneeksi Newline Chromebox A10:n avulla.
Cynap Firmware 1.40 on julkaistu (Cynap, Cynap Core, Cynap Pure ja Cynap Pure Pro).
Katso kaikki uudet ominaisuudet ja lataa päivitys tästä.
Lomakausi on parhaimmillaan ja toivotammekin asiakkaillemme mukavaa ja rentouttavaa kesää. Lomista huolimatta Avionin myynti- ja logistiikkapalvelut toimivat koko lomakauden ajan. Myynnin tavoittaa sähköpostitse ja kiireellisimmissä tapauksissa puhelimitse.
Yhteystiedot löydät tästä.
Hyvää lomaa kaikille!
Eero Martikainen on nimitetty Avion Interactive Oy:n myyntijohtajaksi 1.6.2020 alkaen. Eero on tullut Avioniin alun perin 1.8.2018 kehityspäälliköksi ja jatkaa nyt uudessa tehtävässään keskittyen kokonaisvaltaisemmin myynnin organisoitumiseen, kehittämiseen ja sen johtamiseen.
Yhteystiedot:
Eero Martikainen
+358 400 777 253
eero.martikainen@avioninteractive.fi
HoverCam Solo 8Plus dokumenttikamera toimii loistavasti sekä luokassa että etäopetustilanteissa. Katso video, joka mullistaa ajatuksesi dokumenttikameran käytöstä verkko-opetuksessa.
Poikkeusoloista huolimatta Avionin logistiikkakeskus palvelee normaalisti ja toimitukset pystytään järjestämään kaikkialle Suomeen tavalliseen tapaan. Uudenmaan toimitukset jatkuvat niin ikään normaalisti.
Newline on terävöittänyt ja selkeyttänyt tuotteidensa brändäystä. Kosketusnäyttöjen osalta TRUTOUCH -nimike jää historiaan ja kaikki näytöt kulkevat tästä lähtien nimellä Newline minkä perään on lisätty mallisarjamerkintä (esim. Newline RS+).
Tätä kautta Newlinen tuotetarjonta saadaan markkinoilla erottuvammaksi ja brändi itsessään dynaamisemmaksi. Tutustu Newline -kosketusnäyttöihin tästä.
WolfVisionin vSolution Matrix voitti jo toiseen kertaan arvostetun Best of Show -palkinnon ISE-tapahtumassa Amsterdamissa.
Lue lisää Matrix-järjestelmästä tästä.
Avion Interactive Oy on mukana yhteistyökumppaneidensa kanssa kansainvälisesti tärkeimmässä BETT Show 2020 -tapahtumassa Lontoossa 22.-25.1.2020.
Tutustu tapahtumaan täältä.
Avion Interactive osallistuu PRO REXI – tapahtumaan Espoon Dipolissa 21-22.11.2019. Pro Rexi on Suomen rehtoreiden valtakunnallinen koulutustapahtuma.
Aluepäälliköksi on alkaen 1.11.2019 nimitetty Mia Äppelqvist.
Mialla on vahva ICT-tausta kanava- ja jälleenmyynnistä mm. Alson ja Atean puitteissa. Hän tulee palvelemaan Tampereen talousalueen jälleenmyyjiä niin oppilaitos- kuin yrityssektorillakin.
Marraskuussa avataan myös Tampereen talousaluetta palveleva myyntikonttori/showroom Tampereen Technopolikseen. Showroom palvelee Avionin Tampereen talousalueen jälleenmyyjiä ja siitä tulee erityisen moderni nykyaikaisten esitysratkaisujen keskus.
Toivotamme Mian tervetulleeksi Avionin osaavaan tiimiin!
Avion Interactive Oy on mukana useissa tulevissa tapahtumissa:
18.9.2019 AI & Data Intelligence Kattilahalli Hki | Katso tapahtuman sivut
19.9.2019 Martech Nordic Kattilahalli Hki | Katso tapahtuman sivut
2-3.10.2019 Avita Audivisual Expo Messukeskus Hki | Katso tapahtuman sivut
4.10.2019 Varahaiskasvatusmessut Finlandia-talo Hki | Katso tapahtuman sivut
1.10.2019 ATEA FOCUS Messukeskus Hki | Katso tapahtuman sivut
21-22.11.2019 PROREXI Dipoli Espoo | Katso tapahtuman sivut
Helsingin kaupungintalon kokoushuoneisiin on hankittu TRUTOUCH X Collaboration Hub neuvottelu- ja esitysjärjestelmiä kahdessa eri koossa.
Kaupungintalolla tärkeimmät ominaisuudet neuvottelu- ja esitysjärjestelmissä ovat hyvälaatuiset kamerat ja sisäänrakennetut kaiuttimet.
Helsingin kaupungintalo on kaupunginkanslian kanslialaisten työpaikka. Lisäksi siellä kokoontuvat esimerkiksi kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus. Tilassa järjestetään myös paljon muuta tapahtumatoimintaa.
– Meillä on yleisessä käytössä kokoushuoneissa Newlinen valmistamia TRUTOUCH-kosketusnäyttöjä 86- ja 65-tuumaisina, kertoo Helsingin kaupungin kanslian AV-asiantuntija Timo Tuovinen.
Avion Service -yksikön palvelutiimiin on tullut vahvistukseksi 18.3.2019 alkaen sähköasentaja Michael Wikström.
Toivotamme Micken tervetulleeksi Avionin tiimiin parantamaan ja palvelemaan entistäkin paremmin jälleenmyyjiemme tarpeita!
Langattoman kuvansiirron huippu-uutuus Cynap Pure (WolfVision) on voittanut arvostetun Best of Show -palkinnon tämän vuoden ISE -näyttelyssä.
ISE (Integrated Systems Europe) pidetään vuosittain Amsterdamissa ja on AV-alan arvostetuin tapahtuma Euroopassa ja yksi isoimmista maailmassa.
Cynap Pure muuntaa kokous- ja luokkahuoneet sekä erikokoiset ryhmätyöskentelytilat helppokäyttöisiksi ja tehokkaiksi langattomiksi esitysympäristöiksi. Niissä yhdistyvät luokkansa paras tietoturva, huikea 4K -kuvanlaatu ja sovellus- / ”dongle”vapaa esittäminen kaikilta laitteilta. Tutustu tuotteeseen tästä.
Lauri aloitti Avionissa 15.1.2019.
Hän tuo merkittävää osaamista järjestelmäpuolen asioihin vahvistaen näin teknistä tukeamme edelleen. Laurin yhteystiedot löytyvät sivustomme yhteystiedoista.
AVION Interactive toivottaa teille iloista Joulua ja menestyksekästä Uutta Vuotta!
Kiitämme asiakkaitamme menneestä vuodesta 2018.
Avion Interactive Oy avasi uuden ja edustavan esittelytilan vastavalmistuneeseen Werstas Datacityyn, Turkuun.
”Showroom on tarkoitettu ennen kaikkea alueellisten yhteistyökumppaneidemme käyttöön. Tilassa pystymme sekä esittelemään maahantuomiamme tuotteita loppuasiakkaille että antamaan tarvittavaa tuotekoulutusta ja -tukea”, kertoo Avionin toimitusjohtaja Niko Romanainen. ”Turku on strategisesti hyvin tärkeä alue meille ja haluamme tehostaa toimintaamme ja parantaa asiakaspalveluamme täällä”, Romanainen jatkaa.
Avion toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan uusiin tiloihin ja ratkaisuihin!
Avion Interactive Oy
Lemminkäisenkatu 14-18 B (Datacity, 4. krs.)
20520 Turku
Ainutlaatuinen Optical Bonding -teknologia vie kosketusnäytön käyttökokemuksen aivan uudella tasolle.
Mikä on Optical Bonding?
Optical Bonding (optinen sidos) on menetelmä kosketusnäyttöjen laminoimiseksi LCD -näyttöön. Silikoni-geeli tai muu liima asetetaan suojalasin ja LCD-näytön väliin ja kokoonpano kovetetaan prosessissa, joka kiinnittää paneelit yhteen. Tällä menetelmällä saavutetaan yhtenäinen rakenne joka on kestävä sekä pöly- ja kosteustiivis. Perinteisen kosketusnäytön kosketuspinta koostuu turvalasista, jonka alla on ilmarako ennen varsinaista näyttöpintaa.
Verrattuna perinteiseen kosketusnäytön rakenteeseen, jossa on 4 mm:n turvalasi Optical Bonding -teknologian avulla sama, ellei jopa vahvempi lujuus saavutetaan jo 2 mm:n turvalasilla. Lisäksi ilmarakoa ei ole turvalasin ja näyttöpinnan välillä. Käytännön kannalta tämä mahdollistaa sen, että kosketus on Optical Bonding -pinnassa hyvin tarkka koska siinä sormi/kynä/osoitin pääsee erittäin lähelle kosketettavaa kohdetta. Lisäksi rakenteen ansiosta värit toistuvat paremmin ja katselukulma saadaan todella laajaksi. Suuri hyöty on myös siinä, että ohuemman rakenteen ansiosta näyttöjen painot ovat huomattavasti alhaisemmat mitä perinteisellä teknologialla. Esimerkiksi TRUTOUCH VN 86” näyttö painaa vain 65 kg.
Oheisissa videoissa verrataan Optical Bonding -pintaa perinteisen kosketusnäytön kanssa ja kerrotaan Newline Touch Filter -toiminnon eduista käytettäessä ohjelmistoja, joissa toimivat Windows Ink -työkalut.
https://youtu.be/qQIJKpPPUqw
https://youtu.be/Q_9hvPn201c
Tuotesivut:
SETT Finland 2018 kutsuu sinut oppimisen äärelle!
Avion Interactive Oy vahvistaa organisaatiotaan nimittämällä 1.8.2018 alkaen Eero Martikaisen kehittämään ja palvelemaan Avionin jälleenmyyjiä entistä paremmin ja tehokkaammin.
Toivotamme Eeron lämpimästi tervetulleeksi osaksi Avion Interactive Oy:tä!
Uudessa Kokemuksia-osiossa Avionin sivustolla voit tutustua loppukäyttäjien kokemuksiin esitystekniikan käytöstä ja uuden tekniikan hyödyistä päivittäisessä arjessa.
Olemme mukana Kongressi 2018 -tapahtumassa 11.–12.4.2018 (ke–to) Helsingin Messukeskuksessa. Tule tutustumaan nykyaikaisiin kokous- ja esitysteknisiin ratkaisuihin osastolle 65.
Avion Interactive Oy sai Newline Best Seller Award -palkinnon ISE 2018 -tapahtuman yhteydessä järjestetyillä gaalaillallisilla Amsterdamissa.
Tervetuloa Educa-messuille Helsingin messukeskukseen 26.-27.1.2018 Avion Interactive Oy:n osastolle 6m38!
Tule tutustumaan ja pyydä kollegasikin mukaan!
Sisäänpääsy messuille on ilmainen rekisteröityneille kävijöille. Voit rekisteröityä ennakkoon Educan nettisivuilla tai Messukeskuksessa sisäänkäyntien asiakaspäätteillä.
Avion Interactive Oy:n uudeksi teknisen tuen asiantuntijaksi on 1.1.2018 alkaen nimitetty Miika Koikkalainen.
Avion Interactive Oy:n talouspäälliköksi on 1.10.2017 alkaen nimitetty Heli Salminiemi.
Heli vastaa Avion Interactive Oy:n talous- ja henkilöstöhallinnosta, sekä yhtiön juoksevasta hallinnosta.
Esittelemme kansainvälisesti palkittua TRUTOUCH X7 Collaboration Hub -ratkaisua. Tervetuloa!
WolfVision tuoteperheen uusi jäsen on tuttua WolfVision laatua. vSolution Cam on kuvalaadultaan huippu laite, asiakasystävälliseen hintaan.
Pöydällä käytettävä laite on kevyt, mutta erittäin vankka rakenteinen. Se on helppo ottaa pöydälle tarvittaessa tai se voi olla valmiina pöydällä tai esitysständissä hyödynnettäväksi.
Tervetuloa Finlandia-talolle 29.–30.3.2017 osastollemme 17.
Olemme mukana esittelemässä digitaalisen esitysteknologian ratkaisuja. Osastollamme ovat esillä mm. kansainvälisesti palkittu TRUTOUCH X Collaboration Touch Screen -järjestelmä ja ainutlaatuinen WolfVision Cynap -ratkaisu digiltaaliseen kommunikointiin ja tiedonjakoon.
Kongressimessut kokoaa yhteen tapahtuma-alan ammattilaiset ja tärkeimmät palveluntarjoajat. Lue lisää ja ilmoittaudu messuille: http://kongressimessut.fi/
(ISE 2017, Amsterdam) Palkittu X-sarja täydentyy uudella all-in-one-kosketusnäytöllä, kun uusi 4K UHD TRUTOUCH X9 astuu markkinoille. Asiakkaiden vaatimuksiin vastaten X9:n 4K UHD 86 tuuman näyttö toimii erinomaisesti kokoushuoneissa ja isommissa konferenssisaleissa.
Kaikki X-sarjan tyylikkäät näytöt on varustettu kahdella 1080p laajakulmakameralla, kaikumattomalla mikrofonilla ja tehokkailla kaiuttimilla. X-sarjan näytöissä on integroitu tietokone (OPS), johon voidaan ladata käyttäjän haluama käyttöjärjestelmä.
– Ylivertainen kosketustuntuma ja kohteen tunnistus
Kohteen tunnistus on tekniikka, joka tunnistaa mitä työkalua kirjoittaja käyttää kirjoittaessaan näytölle ja valitsee automaattisesti kolmesta yleisesti käytetystä työkalusta: kynä, tussi ja pyyhekumi. X9 erottaa kosketuspinnan koon ja reagoi siihen eri tavalla.
– Paranneltu mikrofoni melun ja kaiun vähentämiseksi
Kaikissa X-sarjan näyttöjen mikrofoneissa on kaiunesto sekä melun vähentämisjärjestelmä. Uuden X9:n mikrofoni on päivitetty parantamalla kaiunestoa entisestään siten, että se toimii paremmin isoissa konferenssisaleissa.
– Ulkoinen PC voi käyttää X9:n kameraa ja mikrofonia
Jokainen X-sarjan näyttö sisältää integroidun tietokoneen, mutta videoneuvottelun aloittaminen suoraan näytöltä ei ole ainoa vaihtoehto. Käyttäjät voivat kytkeä oman PC:nsä HDMI-, DP- tai VGA-yhteydellä näyttöön ja käyttää näytön kameraa videoneuvotteluun. Osallistujat voivat siis tuoda omat laitteensa ja aloittaa neuvottelun helposti ja nopeasti.
Lisätiedot: sami.kivela@avioninteractive.fi
Tervetuloa Helsingin Messukeskukseen 27.–28.1.2017 osastollemme 6p60. Olemme mukana Suomen johtavassa opetus- ja kasvatusalan tapahtumassa esittelemässä digitaalisen esitysteknologian pedagogisia ratkaisuja.
Osastollamme ovat esillä mm. huippulaadukkaat dokumenttikamerat sekä TRUTOUCH UB 4K -kosketusnäyttö, joiden ominaisuudet soveltuvat erinomaisesti opetuskäyttöön. Ratkaisumme tarjoavat helpon ja turvallisen BYOD-mahdollisuuden. Tule tutustumaan!
Sisäänpääsy messuille on ilmainen rekisteröityneille kävijöille. Voit rekisteröityä ennakkoon Educan nettisivuilla tai Messukeskuksessa sisäänkäyntien asiakaspäätteillä.
Mennyt vuosi on ollut tapahtumarikas ja kiireinen ja vuosi 2017 alkaa myös vauhdikkaasti.
AVION Interactive kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhallista Joulua ja menestystä vuodelle 2017.
Mennyt vuosi on ollut tapahtumarikas ja kiireinen ja tuleva vuosi alkaa myös vauhdikkaasti. Heti tammikuussa osallistumme kaksille eri messuille Helsingin Messukeskuksessa. 11.–13.1. on lääkäreiden ammatillinen koulutustapahtuma Lääkäri 2017 ja 27.–28.1. Suomen johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educa 2017. Molemmissa esittelemme tuotteita ja palvelujamme omalla osastollamme. Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan.
Hyvää ja kiireetöntä joulunaikaa kaikille!
-Avionin henkilökunta-
WolfVision Cynap System on ainutlaatuinen tiedon jakamisen ratkaisu, jonka avulla käyttäjät voivat hyödyntää kaikenlaista esityssisältöä sekä digitaalisista että fyysisistä lähteistä.
TRUTOUCH UB -sarjan kosketusnäytöissä on erittäin kirkas ja terävä kuvanlaatu (4K).
Monikosketusominaisuus mahdollistaa useiden ihmisten yhtäaikaisen työskentelyn näytöllä, jossa voi helposti kommentoida kuvia, käyttää valkotaulua tai vaikka selata Internetiä sisäänrakennetun Android-käyttöjärjestelmän avulla. Optiona näyttöön voidaan liittää TRUCAST- langaton esitysjärjestelmä, jonka avulla voi esittää sisältöä näytölle langattomasti ja interaktiivisesti eri laitteilta (Windows, Mac, Android, iOS).
Newline Interactiven TRUTOUCH X -sarjan kosketusnäytöt on nimetty ehdokkaiksi AV Magazinen arvostetun AV-palkinnon saajaksi.
Kansainvälinen AV Magazine palkitsi Newline TRUTOUCH X5 UC -kosketusnäytön arvostetulla “HOT PRODUCT of INFOCOMM 2016” -tittelillä Las Vegasissa (NV, USA) kesäkuun loppupuolella.
Espoolainen AVION Interactive Oy ja Salolainen DigiLux Oy yhdistävät liiketoimintojaan 1.6.2016 alkaen. DigiLux Oy:n myynti ja markkinointi siirtyvät kokonaisuudessaan AVION Interactive Oy:lle.
DigiLux Oy:n Kimmo Voutilainen ja Miika Jurttila siirtyvät samalla päivämäärällä AVION Interactive Oy:n palvelukseen.
Uusi kokoonpano mahdollistaa entistäkin paremman tarjonnan esitysratkaisujen markkinoilla. Yhdessä olemme vahvempia sekä tuotevalikoimassa että ennen kaikkea palvelukokonaisuuksien saralla.
Yhteistyö parantaa merkittävästi palvelutarjontaamme ja luo selkeästi tehokkaammat edellytykset AVION Interactive Oy:n kasvustrategialle. Muutoksen myötä AVION Interactive Oy pystyy palvelemaan paremmin sekä julkis- että yrityssektoria yhteistyökumppaneidensa kautta.
“Olemme enemmän kuin tyytyväisiä saadessamme alan ammattilaisia DigiLuxilta tiimiimme täydentämään omaa osaamistamme ja tuomaan kasvua AVION Interactiveen”, kiittelevät AVIONin Sami Kivelä ja Niko Romanainen Miikan ja Kimmon huippuosaamista. Muutos ei edellytä Teiltä minkäänlaisia toimenpiteitä, vaan samat henkilöt jatkavat asiakasvastuullisina yhteyshenkilöinä kuten tähänkin asti.
Lisätietoja:
Kimmo Voutilainen, AVION Interactive Oy, 044 523 2375
Miika Jurttila, AVION Interactive Oy, 050 369 5844
Sami Kivelä, AVION Interactive Oy, 044 584 5415
Niko Romanainen, AVION Interactive Oy, 044 340 8843
Juha Jurttila, DigiLux Oy, 050 514 6731
Integrated Systems Europe (ISE) -tapahtuman virallinen mediakumppani rAVe Publication, on palkinnut Newline TRUTOUCH X7:n BEST of ISE 2016 -palkinnolla sarjassa ”Best New Interactive Flat-Panel Display”.